Hyppää sisältöön

Kukkaviljelyn klassikkoseoksemme uudistuvat!

12 elokuun, 2020

Viljelykaudelle 2021 osaa klassikkoseoksiemme reseptiikkaa uudistetaan, mikä tekee niistä entistäkin houkuttelevamman vaihtoehdon ammattiviljelyyn.

Kekkilän legendaariset kasvualustaseokset Karkea Ruukutusseos ja Taimiseos ovat olleet jo pitkään todella suosittuja kukkaviljelijöiden keskuudessa.

Jo muutaman vuoden olemme hyödyntäneet ns. kovaa turvetta, millä on parannettu vaalean kasvuturpeen vedenläpäisykykyä mm. marjojen tunneliviljelyn tuotteissa. Olemme testanneet myös erityistä tummaa turvetta niissä seoksissamme, joiden rakennuskomponentteina on aikaisemmin käytetty hiekkaa ja hietaa.

Tulokset olivat erinomaisia, joten kaudelle 2021 muutamme mm. yllämainittujen klassikkotuotteiden reseptit ja tuomme samalla markkinoille myös muutaman uuden tuotteen. Hieman keveämmät kasvualustat pysyvät edelleen hyvin pystyssä siirtopöydillä ja ruukun täyttö toimi linjoilla moitteettomasti. Kevennys tuo myös säästöä rahtikustannuksissa.

Tumma turve, kuten aikaisemmin käyttämämme hieta, pienentää vaalean kasvuturpeen ilmatilaa hieman. Vastineeksi saadaan lisää vedenpidätyskykyä ja kasville käyttökelpoista vettä. Ruukut kastuvat tasaisesti, varmasti ja nopeasti sekä myös kuivuvat tasaisemmin, joten pöytien reunoillakaan olevat ruukut eivät kuivu liian nopeasti tai epätasaisesti. Kun alustassa on enemmän vesivaraa, kasteluaika lyhenee tai kastelukertoja voidaan vähentää. Myös kastelu kuumilla ilmoilla helpottuu varmistaen näin osaltaan lopputuotteen kauppakestävyyttä.

Haku